Ratarakentaminen

Täsmäosaamista ratarakentamisen projekteihin

Sujuva ratarakentaminen vaatii osaavia tekijöitä

Rautatieliikenteen kapasiteetti ja kasvavien nopeuksien tarpeet aiheuttavat jatkuvia tarpeita ratojen kunnossapitoon. Ratarakentamisen työtehtävät ovat pääasiassa erilaisia koneellisesti sekä manuaalisesti tehtäviä maanrakennustehtäviä sekä perustus- ja muottitöitä, joita voidaan tehdä niin ratapihoilla kuin rataosuuksilla. Kunnossapitoon kuuluvat myös väylien puhtaanapito ja piennaralueiden hoito sekä turvalaitteisiin liittyvät sähkötyöt.

Ratarakentamisen työntekijöiltä vaaditaan vahvaa ammattitaitoa ja täsmäosaamista. Lisäksi ratarakentamisen yksi suurimmista haasteista on se, että työtä tehdään usein normaalin liikennöinnin seassa, mikä korostaa työturvallisuuden merkitystä ja edellyttää työntekijöiltä myös ratatietyöturvallisuuteen liittyvien turvakoulutusten suorittamista. Varmista, että yrityksessäsi on riittävästi ammattitaitoisia työntekijöitä ratarakentamisen prosesseihin, jotta työt sujuvat turvallisesti ja sovittujen aikataulujen mukaisesti – valitse siis HR-kumppaniksesi toimialan asiantuntija, joka ymmärtää ratarakentamisen haasteet ja erityistarpeet. Sihdin avulla turvaat riittävät henkilöstöresurssit aina ratasähkön ammattilaisista, ratatyönvalvojista (RTV) koneenkuljettajiin, muottitimpureihin sekä aputyöntekijöihin. Tarjoamme myös koulutusmahdollisuuksia työntekijöille, jotka haluavat aloittaa tai kehittää uraansa ratarakentamisen alalla.

Icon

Ota yhteys meihin ja kerro henkilöstötarpeistasi

Icon

Sihti etsii työntekijät, joita yrityksesi tarvitsee

Icon

Sihti työnantajana huolehtii työntekijöiden työsuhteiden koko elinkaaresta

Ota yhteyttä

Ota yhteyttä Sihdin ratarakennustiimiin!

Haluatko varmistaa, että projektisi sujuvat suunnitelman mukaan ja toteutuvat ammattitaidolla? Sihdin ratarakentamiseen erikoistuneet asiantuntijat auttavat yritystäsi valtakunnallisesti. Me Sihdillä olemme sitoutuneet tiiviiseen yhteistyöhön ratarakentamisen ja rataverkon kunnossapidon asiakkaidemme kanssa, jotta voimme tarjota kumppaneillemme aina parhaan mahdollisen palvelun. Teemme myös jatkuvasti rekrytointeja eri työnjohto- ja toimihenkilörooleihin ympäri Suomen. Ota rohkeasti yhteyttä, kun tarvitset luotettavia ammattiresursseja projekteihisi – yhdessä luomme sujuvampaa ja turvallisempaa tulevaisuutta!

Tommi Salohalme

Senior Business Manager

Phone icon +358 50 444 4468 Email icon tommi.salohalme@sihti.fi
Rosa Pitkänen

Asiakkuuspäällikkö

Phone icon +358 40 481 1405 Email icon rosa.pitkanen@sihti.fi

”Työkuorma muuttuu päivittäisellä ja viikoittaisella tasolla hyvinkin paljon. Kun on tarvittu enemmän työntekijöitä, Sihdiltä on saatu tähän apua.”

Projektipäällikkö Altti Renfors, Bilfinger Nordics

Miten Sihti auttaa ratarakentamisessa?

  • Arrow icon jouhevasti ja nopeasti – Sihdin valtakunnallisesta työntekijäpoolista voi löytyä ratarakentamiseen sopiva tekijä nopeasti
  • Arrow icon kustannustehokkaasti – Sihti huolehtii työnantajana henkilöstökuluista, eikä yritykseltäsi veloiteta muuta kuin työntekijöiden toteutuneet työkustannukset
  • Arrow icon maanlaajuisesti ja jokaisella Suomen alueella – tiimimme toimii valtakunnallisesti, joten voimme palvella yritystäsi sijainnista riippumatta, ja meillä on vahva ymmärrys alueellisista erityispiirteistä
  • Arrow icon asiakaslähtöisesti – HR-kumppaninasi Sihti huolehtii koko työllistämisprosessista aina hakuvaiheesta työsuhteen ylläpitämisen eri vaiheisiin, jotta säästät resursseja ja kustannuksia

Etsitkö ratarakentamisen projekteihin ammattitaitoista työntekijää?

Me Sihdillä ymmärrämme ratarakentamisen erityispiirteet ja haasteet. Osaavaa työvoimaa voi olla hankalaa löytää nopeasti ja joustavasti. Sihdiltä saat kaikki henkilöstöratkaisut saman katon alta – henkilöstövuokrauksen kautta saat lisää työvoimaa niin lyhyempiin tuurauksiin kuin pidempiin vuokratyösuhteisiin, ja rekrytointien kautta yrityksesi työllistää ammattilaisen suoraan omille kirjoilleen.

Henkilöstövuokraus ratarakentamisen tehtävissä

Henkilöstövuokraus on joustava ja kustannustehokas keino henkilöstötarpeiden hallintaan. Henkilöstövuokrauskumppaninasi Sihti huolehtii koko prosessista alusta loppuun – Sihti huolehtii kaikista työntekijän työsuhdeasioista aina työsopimuksen kirjoittamisesta ja palkanmaksusta koko työsuhteen hallinnointiin. Henkilöstövuokrauksessa yritykseltäsi veloitetaan työntekijän toteutuneet työkustannukset sopimuskertoimen mukaan. Näin yrityksesi on helpompi ennakoida, millaiset henkilöstöön liittyvät kulut todellisuudessa ovat.

Lue lisää
Sihdin rekrytointipalvelut

Kun rekrytointiprosessi on ulkoistettu rekrytointikumppanille, yritykselle jää enemmän aikaa keskittyä ydinliiketoimintaansa. Sihti on jo yli kymmenen vuoden ajan yhdistänyt oikeita osaajia ja asiakasyritystemme työtehtäviä vauhdikkaalla rakennusalalla ja raskaan teollisuuden haasteissa. Näsijärven liepeiltä koko Suomen työmarkkinoille ponnistanut Sihti auttaa sinua sijainnistasi riippumatta – olipa yrityksesi henkilöstötarve mikä tahansa, Sihdin kautta löydät ympäri Suomen osaavia työntekijöitä niin lyhyempiin projekteihin kuin vakituisiin tarpeisiin joustavasti, tehokkaasti ja sujuvasti.

Lue lisää

Tutustu Sihdin toimialoihin

Sihti palvelee yritystäsi laajasti rakennusalan ja teollisuuden henkilöstötarpeissa. Tutustu sinua kiinnostavaan toimialaan painamalla kuvaketta!

Sihtaa uudelle uralle – löydä uusi työsi Sihdin avulla!

Teemme jatkuvasti yhteistyötä ratarakentamisen ja rataverkon kunnossapidon asiakkaiden kanssa ympäri Suomen. Näin ollen meillä on tarjolla työpaikkoja aina ratasähkön ammattilaisille, ratatyönvalvojille (RTV) sekä turvamiehille. Tai kiinnostaako sinua työskennellä konekuljettajana, muottitimpurina tai rakennusapulaisena? Tarjoamme myös alalle haluaville koulutusmahdollisuuuksia oman ammattitaidon kasvattamiseksi.

Rekisteröidy siis Sihdin sivuilla työnhakijaksi, voimme ottaa sinuun yhteyttä – meillä voi olla sinua kiinnostava pesti tarjolla!

    Löydä se oikea tekijä

    Sihtaamme aina todellisiin työelämän täysosumiin. Haluamme löytää sinulle oikeat tekijät, jotka ovat mahdollistamassa yrityksesi kasvun ja menestyksen niin nykyisissä hankkeissa kuin tulevaisuuden muuttuvissa haasteissa. Sihdin kanssa olet matkalla kohti parempia työpäiviä!

    Tarvitsetko henkilökuntaa?

    Vastaamme saman päivän aikana! *

    Tarvitsen:





    *Koskee yhteydenottopyyntöjä, jotka tulevat arkisin klo 8.00-14.00. Sen jälkeen tulleet yhteydenotot kontaktoidaan klo 10.00 mennessä seuraavana työpäivänä.

    *Lähettämällä lomakkeen vahvistan, että olen lukenut ja ymmärtänyt tietosuojakäytännön.

    GDPR-ehdot

    Täyttämällä yhteydenottolomakkeen vahvistat, että olet lukenut ja ymmärrät Adeccon tietosuojakäytännön.

    Mikäli sinulla on kysymyksiä tai pyyntöjä tai tarvitset lisätietoja, voit ottaa meihin yhteyttä lähettämällä sähköpostia seuraavaan osoitteeseen: privacy@adecco.fi

    Takaisin

    Kiitos mielenkiinnostasi!

    Sihdiltä otetaan sinuun pian yhteyttä!