Suvi Onkamo-Häkkisestä Adeccon toimitusjohtaja

Lukuaika:

2 min

10.02.2021

Suvi Onkamo-Häkkisestä Adeccon toimitusjohtaja

10.02.2021


Adeccon toimitusjohtaja on vaihtunut. KTM Suvi Onkamo-Häkkinen, 41, aloittaa Sihdin emoyhtiön, Adecco Finlandin, toimitusjohtajana 15.2.2021 alkaen. Onkamo-Häkkinen on toiminut ennen toimitusjohtajaksi nimitystään Adeccon Finlandin talousjohtajana. Onkamo-Häkkinen seuraa tehtävässään yhtiön jättävää Sami Itania.

”Olen todella iloinen Suvin ja koko Adeccon puolesta. Vastuullinen ja vahvaan arvopohjaan työnsä perustava asiantuntijaorganisaatiomme saa näköisensä toimitusjohtajan Suvista. On poikkeuksellista, että Suvissa yhdistyy paitsi vahva liiketoiminnan ymmärrys ja talousosaaminen, niin myös erityinen kyky kohdata ja johtaa ihmisiä yli kulttuurirajojen. Se on globaalissa organisaatiossa suuri etu Suomen Adeccolle”, Sami Itani sanoo ja jatkaa: “Olen valtavan kiitollinen Adeccolle ja kaikille meidän ihmisillemme Suomessa ja maailmalla, joiden kanssa sain viettää upeat viisi vuotta. Nämä vuodet olivat viimeiseen päivään asti paitsi ammatillisesti niin myös inhimillisesti upeaa aikaa elämässäni. Tulen taatusti aina olemaan adeccolainen, vaikka nyt päätinkin keskittyä kotiin ja perheeseen, kun lapset ovat vielä niin pieniä”, Itani jatkaa.

Onkamo-Häkkinen iloitsee uudesta roolistaan. “Olen iloinen ja ylpeä saamastani mahdollisuudesta ja Adeccon minulle osoittamasta luottamuksesta. Haluan myös kiittää Samia. Haastavassa markkinatilanteessa Sami on tehnyt hienoa työtä Suomen strategiamme ja organisaatiomme uudistamisessa. Lähden jatkamaan tätä strategiauudistuksen toteuttamista ja luotsaamaan Adecco Finlandia vakaalta pohjalta ja luottavaisin mielin. Olen iloinen, että saan työskennellä yhdessä Adecco Finlandin ammattilaisten parissa ja vahvan kansainvälisen Adecco Groupin organisaation tukemana. Pandemian vielä ollessa arkipäiväämme ja työelämän ollessa maailmanlaajuisestikin murroksessa, haluamme Adeccolla tarjota vertaansa vailla olevan palvelukokemuksen. Autamme organisaatioita työvoimatarpeiden muutoksissa ja yksilöitä oman uransa käännekohdissa. Haluamme olla alan vastuullisin ja luotettavin yritys Suomessa”, Suvi Onkamo-Häkkinen sanoo.

Adecco toimii Suomessa Adecco- ja Sihti-brändeillä.

Lisätietoja:

Suvi Onkamo-Häkkinen, toimitusjohtaja, Adecco Finland Oy, p. 040 595 9753, suvi.onkamo-hakkinen@adeccogroup.com

Adecco Finland kuuluu Adecco Groupiin, joka on maailman johtava henkilöstöratkaisuja tuottava yritys. Adecco Finland Oy on ollut toiminnassa vuodesta 1997. Kauttamme työskentelee päivittäin tuhansia ammattilaisia eri aloilla ja rekrytoimme ammattilaisia ympäri Suomen asiakasyrityksiimme. Adecco Finland -konsernin liikevaihto on 125 M€ (2019).

Adecco toimii yli 60 maassa ympäri maailman. Adecco Group on Fortune 500 -yritys ja sen pääkonttori sijaitsee Zürichissä, Sveitsissä. Adecco AG on rekisteröity Sveitsissä (ISIN: CH0012138605) ja listattu Sveitsin pörssiin SIX (ADEN).