Putoaminen, altistuminen haitallisille aineille ja kova melu – nämä kaikki voivat tulla mieleen, kun pohditaan työmaiden riskejä. Mutta voisiko olla, ettei suurin riski olekaan fyysinen? Yhdysvalloissa jopa 83 % moni rakennusalalla työskentelevä on vuonna 2020 tehdyn tutkimuksen mukaan kärsinyt kohtalaisista tai vakavista ongelmista mielenterveytensä ja työssäjaksamisensa suhteen. Isossa-Britanniassa työuupumus on kaikkein todennäköisintä rakennusalalla, siis jopa todennäköisempää kuin opetus- ja terveydenhuoltoalalla sekä 12 muussa erittäin stressaavassa ammatissa. Työuupumuksen ehkäiseminen rakennusalalla voi olla haastavaa, sillä rakennusalan työntekijöiden voi olla vaikeaa erottaa työn aiheuttamaa fyysistä ja stressin aiheuttamaa uupumusta toisistaan.
Työmaiden yleisin ongelma on loppuunpalaminen eli pitkittyneen stressin seurauksena kehittyvä fyysinen ja henkinen uupumus, burnout. Työn fyysisen luonteen lisäksi työnkuvaan liittyvä aikapaine, työmaiden muuttuvien aikataulujen tuoma epävarmuus ja työn mahdollinen keikkaluonteisuus ovat omiaan lisäämään myös henkistä painetta. Siksi työuupumuksen ehkäiseminen, huomaaminen ja hallitseminen ovat johtajien ja esihenkilöiden vastuulla. Suomessakaan yksikään työmaa ei ole immuuni loppuunpalamiselle. Lue blogistamme vinkkejä siitä, mitä voit tehdä varmistaaksesi työntekijöidesi hyvinvoinnin.
Roolien selkeä määrittely
Työuupumuksen ehkäiseminen alkaa heti, kun työntekijä aloittaa uudessa työpaikassa. Roolien epäselvyys on yksi suurimmista työntekijöiden stressin aiheuttajista, ja helppo ratkaisu siihen on selkeiden tehtävänkuvausten laatiminen. Kun työntekijä tietää, mitä häneltä odotetaan, hänen ei tarvitse olla huolissaan siitä, täyttääkö hän työn vaatimukset.
Joustavuus ja työuupumuksen ehkäiseminen kulkevat käsi kädessä
Pitkät työpäivät ja epäsäännölliset työvuorot ovat yleisiä rakennusalalla. Etenkin pandemian myötä työelämä on muuttunut ketterämmäksi, joten työnantajayritystenkin tulee mukautua työelämän tarpeisiin. Kaikki työntekijät eivät tietenkään voi työskennellä kotoa käsin, mutta ehkä yrityksesi voi ottaa käyttöön joustavammat työskentelyajat ja tarjota työntekijöille siten enemmän joustavuutta. Voit myös harkita ylimääräisiä vapaapäiviä, jotka tukevat työntekijöiden henkistä terveyttä ja ehkäisevät työstressiä.
Ruoki keskustelevaa ilmapiirä
91 % rakennusalan työntekijöistä Suomessa on miehiä. Rakennusalalla vallitsee yhä ”kova jätkä”-mentaliteetti ja kynnys hakea apua mielenterveyden ongelmiin voi olla korkea. Nämä seikat yhdessä vaikuttavat siihen, että uupumisesta on vaikeaa keskustella. Pyri keskustelemaan työntekijöidesi kanssa säännöllisesti. Varaa aikaa kahdenkeskisille, luottamukseen pohjautuville keskusteluhetkille työntekijöidesi kanssa, jotta voit arvioida heidän henkistä hyvinvointiaan ja tarjota tukea.
Aseta turvallisuus etusijalle
Uupumus on yleisin työmaaonnettomuuksien aiheuttaja. Jos tiimissäsi havaitaan orastavaa työuupumusta, panosta turvallisuustarkastusten säännölliseen tekemiseen. Työturvallisuuden vamristaminen ehkäisee esimerkiksi väsymyksestä johtuvia tapaturmia. Pienempi onnettomuusriski vähentää myös työntekijöiden stressiä, kun he tietävät työympäristönsä olevan turvallinen.
Tunnista huippukyvyt
Kovan kuormituksen seurauksena työmoraali ja motivaatio voivat laskea, mutta voit vahvistaa näitä antamalla tiimillesi tunnustusta heidän panoksestaan. Stressi vähenee, kun työntekijät tietävät tehneensä hyvää työtä ja saavat tähän vahvistuksen työnantajaltaan. Samalla luot ympäristön, jossa työntekijät tuntevat olevansa tärkeitä työnantajalleen. Voit luoda ohjelman, jossa työntekijöitä palkitaan kuukausittain eri osa-alueilla, esimerkiksi tuottavuuden, läsnäolon ja johtajuuden perusteella, ja luoda kannustinjärjestelmän näiden palkintojen saavuttamiseksi.
Tue työntekijöitäsi, aseta turvallisuus etusijalle ja anna tunnustusta tiimisi kovasta työstä – näin toimimalla luot tasapainoisemman työympäristön, ja havaitset myös työn laadun parantuvan.
Sihti toimii kumppaninasi matkalla kohti parempia työpäiviä! Lue lisää palvelustamme ja toimintatavoistamme täältä.